Tämän vuoden ensimmäinen, toivottavasti ei viimeinen, mätsäri takana :)!! Mätsäri pidettiin Rajamäellä kyläpäivien yhteydessä. Koiria oli ehkä n. 70, eli aikas määrä. Karvakasoja oli kyllä vaikka minkälaisia :) Nähtiinpä me yksi chihuahuakin, joka matkusti isäntänsä mopon kyydissä, asianmukaisesti kypärä päässä :D!

Okei, palataan aamuun. Eli puoli kymmenen aikaan lähdin huristelemaan Kirkkonummelta kohti Rajamäkeä. Perille päästyäni treffasin Nooran (siskontyttöni) seurueineen. Heillä oli mukanaan iki-ihana collietyttönen Romy.


Romy poseeraa ja Noora harjoittelee esittämistä.

Romyn omistajat Tapio ja Ritu eivät esittäneet Romya, vaan Noora sai hoitaa homman. Ehdotin Nooralle myös, että hän esittäisi Toscan :) Noora sitten treenaili vähän ennen kuin homma pyörähti käyntiin, että mites se koirien esittäminen sujuukaan. Ja loistavastihan se sujui!!

Siskoni Niina tuli nuorimmaisensa Roosan kanssa hengailemaan meidän kanssa, kun odoteltiin kehien alkamista. Sää oli aika mukava, oli lämmintä mutta pilvistä. Pari kertaa päivän aikana sataa ripsotti pari pisaraa, muttei sen pahempaa.


Roosa välipalalla.

Kehät alkoivat ajallaan. Ensin meni Noora Romyn kanssa, Romy oli numero 4 ja välistä oli pois ainakin yksi koira, joten meinasi tulla kiire. Tosca oli numero 6, joten tehtävänäni oli laittaa Tosca valmiiksi Nooralle ja viedä se sinne kehän luo. Me oltiin majoituttu jonkun matkan päähän kehästä, joten vähän piti juoksennella edes takas.

Romy ja Noora suoriutuivat hienosti. Jostain syystä tuomari kuitenkin antoi Romylle sinisen nauhan.


Romy ja Noora kehäareenalla ;)!

No, sitten tuli Toscan vuoro. Nooraa taisi hitusen jännittää, mutta tosi hienosti meni :) Tosca ei oikeastaan pelännyt tuomariakaan, johtuen ehkä siitä, että tuomari oli aika pikkuinen tyttö. Tuomari taisi mieltyä Toscaan. Tose sai pienen pähkäilyn jälkeen punaisen nauhan.

Nooran ja Toscan yhteistyötä oli kiva katsoa. Tosca totteli kiltisti mitä Noora sanoi, osittain ehkä namien voimalla Tosca teki tasan mitä pyydettiin ja kun piti juosta kehässä, niin Tosca juoksi häntä pystyssä ja näytti kuin se olisi luoto ravaamaan elegantisti vihreälle nurmikolle. Tuomari tykkäsi Toscan liikkeistä ja kehuikin niitä paljon. Nooralla oli tarpeeksi reipas vauhti, että Tosen liikkeet pääsivät hyvin esiin. Hyvä Norppa!! :)


Päivän parivaljakko - Tose & Noora!

Milo oli numero 10. Mentiin Milon kanssa kehään ja parina meillä taisi olla semmonen vuoden ikäinen hauveli, joka ei millän olis malttanut antaa tuomarin tutkia itseään :). Milo meni hienosti, en olis vaatinut siltä yhtään enempää. Se antoi tuomarin hienosti tsekata hampaat ja kopeloida ja käpelöidä. Ainoastaan kerran se vähän hypähti pussaamaan tuomaria :D Mut sitähän sattuu paremmissakin piireissä. Saatiin punainen nauha.

No, ensin kehään menivät kaikki siniset. Romy ei sijoittunut, se oli viides. Vain neljä sijoitettiin. Sitten kehään saapuivat punaisen nauhan saaneet. Milo putos melkein heti kättelyssä, Tosca pysyi kehässä. Koiria tiputettiin yksitellen. Lopulta jäljellä oli neljä sijoitettavaa ja Tose oli kehässä vieläkin :D Tässä vaiheessa jo hurrattiin. Ensin sijoitettiin neljäs, sit kolmas, sit toinen ja TOSE OLI YKKÖNEN!! Eli voitti punaiset. UPEETA!!

 
Voittajien on helppo hymyillä ;)!!


Välillä vähän douppinkia - eihän sitä muuten jaksa ;)!

No, sit ei kauaa tarvinnu odotella, kun Noora ja Tose pääsivät jo BIS(eli Best In Show)-kehään. Muutenkin täytyy kyllä järjestäjiä kiittää kehien nopeasta etenemisestä ja siitä, että kaikki sujui ongelmitta. Tosca ei näyttänyt vielä väsymisen merkkejä loppukehässä. Tuomarit (kaiken kaikkiaan neljä) arvostelivat koiria pitkään, juoksuttivat niitä ympäri ja edes takaisin. Pikkuhiljaa koiria tiputettiin pois.

Niinan kanssa katsottiin kehän laidalta, kun koirat saivat lähteä, mutta Tose vaan pysyi kehässä. Nooraa taisi tässä vaiheessa jänskättää jo vähän enemmänkin ;) Mulla olis ainakin housunpuntit vapisseet. Lopulta jäljellä oli neljä sijoitettavaa, neljäs ja kolmas ottivat paikkansa palkintopalleilta ja jäljellä oli TOSCA ja aivan upean näköinen (ilm. veteraani) alaskanmalamuutti. Noh, taisto oli kovaa, mutta lopulta he päättivät sijoittaa Tosen TOISEKSI!! Joka oli upea saavutus.

Eli Tosca oli PUNAISTEN I ja BIS II.
Taisi olla paras suoritus Tosen mätsärihistoriassa <3 Mahtavaa!


Sankari kotona saaliinsa kanssa - ruusuke, Pedigree-koiranruokaa, laskin-hiirimatto, kaulapanta, luita, näytepusseja koiranruokaa ja lippis, jonka Noora sai :) Ostin Nooralle kyläpäiviltä vielä avaimenperäkilpparin muistoksi tästä (toivottavasti) unohtumattomasta päivästä :)!!

Oli pikkuisen nuutunutta karvakorvaa autossa, kun ajelin Nurmijärven kautta sitten kotiin.


Kotona oli Milon mielestä hyvä köllöttää sängyssä mamman takamuksen päällä, kun mamma vaan dataili koneella.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...