Aloitettiin taas esteellä ja katsottiin mitä viime kerrasta oli jäänyt mieleen.
Meillä meni hyppy kokonaisuudessaan paremmin ja Milo jää kyllä seisomaan esteen taakse, mutta kun lähden tulemaan sen luo se vähän steppaa ja kun pääsen Milon vierelle niin se istuu.
Pitää siis treenata seisomista ihan erikseen just niin, että kävelen Milon ympäri ja ämpäri ja palkkaan välillä, kun se seisoo nätisti.

Koulutuohjaajamme oli rakentanut meille kehän.
Siinä otettiin luoksetulot yksitellen.
Meni ihan ok, ensin Milo tosin varasti. Eli lähti ennenkuin kutsuin. Sitten tein niin, että jätin Milon istumaan, kävelin 5m ja menin takaisin palkkaamaan ja kehuin.
Vikaksi tein niin, että kun Milo jäi istumaan, niin kävelin 5m sen eteen ja sitten takaisin Milon luo ja sen taakse. Takaa kutsuin sen sivulle ja se tuli :) Vähän ehkä meni hämmennyksiin, mutta toivottavasti meni jakeluun, että varastaminen ei ole sallittua.

Kun kaikki olivat näistä tehtävistä suoriutuneet, otettiin ryhmässä luoksepäästävyys ja paikallaolo.
Niissä ei valittamista, tosin kun aika oli se 3min. niin kävin kahden minuutin jälkeen palkkaamassa ja menin taas vähän matkan päähän ja odottelin minuutin, jonka jälkeen menin vapauttamaan. Luoksepäästävyyskin meni hienosti :)

Otettiin vielä ryhmässä seuraamista.
Eli tehtiin kuja ja aina kujan viimeinen pujotteli muut koirakot. Milo tuli ihan hienosti seuraten perässä, mutta ongelmana on kuulemma se, että mä kävelen vinoon. Ja se, että kun pysähdytään, niin jos en korjaa ni Milo jää vinoon perusasentoon.
Eli ihan näitä perusjuttuja :)

Otettiin vielä pari kertaa estettä.
Tein siis niin, että hyppyytin Milon yli esteen "hyppy" käskyllä, sitten käskin seisoa ja palkkasin esteen yli. Sit menin sen viereen ja jos vielä seisoi niin palkkasin ja vapautin siitä.

Kotiläksyksi tuli opetella suoraan kävelemistä ;)!! Kyllä koira osaa, mutta omistaja ei..

Kyllä oli hitusen väsynyt koira illalla :P!!