Ensin otettiin rataa.
Radassa oli hyppy, puomi, hyppy, hyppy, putki, hyppy, hyppy, kepit ja hyppy. Rata oli suht vaikea, oli aika tiukkoja käännöksiä.
Keppejähän me ei vielä oikein osata, niin se osuus mentiin aika hitaasti namin avulla :P!.. Mutta hyvä treenata noita keppejäkin, kun ne tuntuvat olevan yksi vaikeimmista esteistä.

Sitten vaihdettiin suuntaa, eli tehtiin sama rata toisinpäin.
Se olikin yllättävän vaikeaa, varsinkin kun piti ohjata kepit "väärältä" eli vaikeammalta puolelta. Mutta kunnialla siitä selvittiin ;)!

Sitten mentiin tekemään vähän valssiharjoituksia.
Ensin oli pussi ja sitten hypättiin pari estettä. Esteet oli aseteltu niin, että kun siirryttiin esteeltä toiseelle, piti pyörähtää pari valssiaskelta.
Se olikin yllättävän vaikeaa.

Tätä tehtiin vähän eri kulmista. Ja vaati todella keskittymistä, että sai ne valssiaskeleet menemään, eikä törmännyt koiraan tai esteen siivekkeisiin :P!
Pussi meni hienosti, eikä Tosca yhtään epäröinyt mennä sitä. Meillä meni aikoinaan aika pitkään, että Tosca suostui menemään pussin pelkäämättä.

Tästä sitten sujahdimme tokoilemaan..