Eli tänään palattiin virallisesti tottistauolta.
Olikin vähän erilainen kerta, eli Nina meidän koulutusohjaaja otti jokaisen vuorollaan jututettavaksi ja sillä aikaa muut saivat jokainen vetää yhden liikkeen.

Ensin otettiin liikkeestä seisominen, se meni kohtuu hyvin. Paljon on näköjään unohtunut talven aikana :) Ja kun Toscaa pitää käskyttää niin paljon pehmeämmin kuin Miloa, niin on vähän emäntäkin hukassa :D!
Harjoitusta vain!

Sitten otettiin kontaktia ja sivullaoloa.
Se meni aika rutiinilla :)! Tosca ottaa tosi hyvin kontaktia, varsinkin kun tietää että mulla on namia ja paikka ja muut koirat ovat suht tuttuja, niin ei niitä tarvitse jännittää.

Seuraavaksi laitettiin koirat maahan ja yksitellen kutsuttiin ne luo.
Toscan luoksetulosta on tullut vähän vaisu ja se ikäänkuin hiipii mun luo, ihan kuin siinä olisi jotain väärää. Muutaman kerran yritti varastaa paikaltaan perääni, kun lähdin kävelemään.
Mutta kiltisti se jäi sinne sitten loppujen lopuksi makaamaan.

Sitten oli paikalleen jättö.
Jätettiin istumaan ja maahan molempiin asentoihin ja matka, joka koiran luota edettiin poispäin oli vapaasti valittavissa.
Meni ihan ok, tässäkin tosin muutaman kerran karkasi mun luokse. Vein sen tyynen rauhallisesti takaisin riviin ja lyhensin matkaa, jonka kävelin pois päin.

Lopussa oli pujottelua. Eli mentiin riviin ja aina viimeinen koirakko pujotteli muut koirakot. Tämä toistettiin pariin kertaan.
Kontaktin sain pidettyä ihan ok.

Otettiin vielä kättely, eli käytiin vuoron perään kättelemässä muut ja sanottiin aina oma nimi siinä ja koiran nimi, kun meillä oli yksi uusi jäsen ryhmässämme.
Helena ja heelerinsä Hippu :) Varsin veikeä koiruus!

Loppurinki vielä ennen kotiinlähtöä, eli ringissä käveltiin ja juoksenneltiin. Ihan kuin oltaisiin oltu sunnuntaikävelyllä, eli käskyjä ei pahemmin annettu.
Koirat pitivät kontaktin yllättävän hyvin, vissiin oli vähän tunnin raadanta jo vienyt pahimmat energiat.

Ensi kerralla onkin jo sitten normitreenit, kun keskustelut tavoitteista, toiveista yms. saatiin alta pois :)!