Eli haettiin tänään podhalanskineitokainen Iitu meille hoitoon.
Se on uuden tuttavuutemme Sannan koira ja Iitun piti mennä Kristalle, mutta Krista onkin vielä Tikkakoskella ja palautuu sunnuntaina, niin Iitu pitää meillä majaa nyt sitten sunnuntaihin asti.

Milo on ihan onnessaan, se rrrrakastaa Iitua :) Muttei oo pahemmin hyppinyt selkään yms. mitä vähän ihmettelen :) Hyvä hommahan se tietysti on!

Eilen Iitu osoitti olevansa kunnon Houdini ja avasi ulko-oven kun Matti ja Tosca oli ulkona. Minä olin aikaisemmin ollut Iitun ja Milon kanssa pihalla ja tulin niitten kanssa sitten sisään.
No Iitu oli aikansa siinä pihalla jolkotellut Matin ja Toscan kanssa, kunnes yhtäkkiä lähti pinkomaan tielle.
Matti juoksi varmaan kilometrin Iitun perässä, kun Iitu ei pysähtynyt, eikä kutsusta huolimatta tullut luo. Iitu juoksenteli siinä autotiellä ristiin rastiin, Luojan lykky, että mitään ei tapahtunut.
Pikkasen hyppäsi sydän kurkkuun kun Matti ja koirat tulivat karkureissun päätteeksi yläkertaan ja kertoi tapahtuneen.

Ruoka ei Iitulle eilen oikein maistunut, kun oli kaikenlaista jännää ja yksi pisukin pääsi lattialle :) Illalla rauhoituttiin hyvin nukkumaan, mutta parin tunnin päästä alkoi vinkuminen ja Milon leikkiin kutsuminen.
Saatiin tilanne hyvin rauhoittumaan, kun laitettiin Tosca ja Milo häkkiin nukkumaan, niin Iitukin vähän lopetti piippaamista ja tuli sängyn jalkopäähän nukkumaan.
Mutta kyllä se hyvin piti vahtia, tunnin välein se haukkui möreästi, jotta mahdolliset tunkeilijat tajuaisivat pysyä poissa :D!!

Tänään koirapuistoon ja mahdollisesti uimaan. Luultavasti sienestämäänkin mennään tossa illemmalla :)! Kivaa!!