Meillä on kiva penturyhmä, millä me treenataan Siuntion Lapperssissa. Ryhmään kuuluu Milon lisäksi 6-8 pentua. 

Perusasioita treenaillaan, kuten luoksetuloa ja luoksepäästävyyttä. Lisäksi ollaan harjoiteltu istumista, maahanmenoa, sivulletuloa ja seisomista. Liikkeestä pysähtymistä ja hitusen liikkeestä maahanmenoa. Viime kerralla kokeiltiin ottaa pari askelta seuraamista ja siitä maahan, Milo meni ihan hyvin :)! Mun pitää vaan kiinnittää huomiota, että se on suorassa kun se menee maahan (samoin kuin sivulletulossa). Sillä on meinaan paha tapa heittää pylly vinoon.

Lisäksi ollaan harjoiteltu temppuja, kuten kahdeksikkoa ja pujottelua, jalan yli hyppäämistä, pyörimistä itsensä ympärsi yms. Temput on hyviä, kun pitää saada koira keskittymään. Temput myös parantavat omistajan kontaktia koiraansa.

Viimeksi opeteltiin kätevä rentoutumistemppu. Ensin pyydettiin koira maahan ja sitten namia kuljetettiin pannan vierestä kohti korvia ja yritettiin saada koira kellahtamaan kyljelleen. Siinä sitä sitten rapsuteltiin ja juteltiin hiljakseen. Ohjaaja sanoi, että tämän "tempun" osaamalla voidaan eläinlääkärissä välttää monta rauhoittamiskertaa.

Lisäksi kokeiltiin uutta juttua eli seisottamista agilitypöydällä kun ohjaaja tuli kopeloimaan. Milo osasi olla hienosti ja oli niin namin perään, ettei ehkä edes huomannut seisovansa pöydällä :D Lisäksi kokeiltiin kävellä agilityn keinu-esteestä irrotetulla leveällä "puomilla". Milo vähän arasteli uutta pintaa, mutta namin voimalla siitäkin päästiin ;)!