Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
23.08.2010 - 10:00

Eli aamusella startattiin Matin, Matin siskon Annan ja Milon & Tosen kanssa kohti Heinolaa. Ehdittiin paikalle ihan hyvin ja tulihan siinä jopa odoteltua vähän aikaa ennen meidän vuoroa. Flättejä oli vain kymmenen, mutta kultaiset noutajat oli just ennen flatteja, niin siinä meni jonnin aikaa ;)!

Milo oli ainoana avoimessa luokassa. Käyttäytyi eri hienosti ja seurasi hienosti vierellä kun juostiin. Tää tuomari todella juoksutti :D. Mukana oli myös ulkomuototuomariharjoittelija, joten hän sitten aina tuomarin jälkeen kopeloi vielä koiran. Tuomari mittasi monet koirat, muttei Miloa. Kummallista. Olisko sit ollut, että mittasi, etteivät koirat ole liian korkeita. Milolla ei sitä vaaraa ole ;)!Milo sai erinomaisen, olleen siis AVO ERI 1.

Paras uros-kehä koitti miltei heti. Yksi valioluokan uros oli välissä. Tuomari taas juoksutti aika monta kertaa kaikki urokset kehän ympäri, katseli ja arvosteli. Milohan sitten sijoitettiin toiseksi. Eli tuloksena oli PU 2 ja SERT, koska ykkönen oli se valioluokan uros, joka ei sertiä voi vastaanottaa. Olin ihan pökerryksissä :) Ihiii!! Eli kolme sertiä on nyt kasassa, vielä ne taipparit pitäis sujauttaa läpi. Huh, mikä urakka :)!

Milon arvostelu, tuomarina Saija Juutilainen:
"3v 11kk. Mukavan kokoinen, hyvärunkoinen, kaunislinjainen uros. Kaunis, pitkä pää. Aavistuksen vaaleat silmät. Hyvä purenta. Erinomainen tiivis etuosa. Hyvä, vahva takaosa. Hieman litteät käpälät. Erinomainen jäntevä ylälinja. Liikkuu sujuvasti ja riittävällä takapotkulla. Hyvä karva. Riittävä hapsutus. Erinomainen luonne."

Eli suorastaan erinomainen arvostelu saatiin. Olin hyyyvin tyytyväinen :). Oli myös mukavaa, kun otettiin Tosca mukaan, niin sekin pääsi ihmettelemään koiranäyttelyelämää ;)! Onhan se kokenut mätsäreissä reissaaja, mutta tykkää kun on actionia, joten oli kiva, että Tose oli mukana.

Vähän ihmettelin tota tuomarin kommenttia, että Milolla on aavistuksen vaaleat silmät. Kun aikaisemmissa näyttelyarvosteluissa on aina tullut kommenttia, että hyvät tummat silmät. Ja tuomari sanoikin mulle paras uros -kehässä, että onhan tällä kyllä aika tummat silmät. Ihmettelin vähän, että mitä ihmettä? Mutta tosta arvostelustahan se sitten selvis. Eli ei ne silmät olleetkaan sit ilmeisesti liian vaaleat :D En tiedä. Vähän outoa kyllä :)!

Näyttelyn jälkeen saivat koirat jäädä autoon lepäämään, onneksi olin ottanut viilennyspyyhkeen Milolle, kun päivä pilvisyydestään huolimatta oli aika lämmin. Auto saatiin varjoon ja ikkunat jätettiin reippaasti auki, sit mentiin syömään. Käytiin sellaisessa raflassa Heinolassa kuin Kettu ja Kana. Oli kyllä überhyvät sapuskat. Vähän siinä oli sekaannusta, kun oli niin paljon asiakkaita. Mutta ruoka oli kyllä joka euron arvoista <3 ! NAMI!

Ruoan jälkeen käytiin etsimässä näköalakahvilaa, mutta se oli jostain syystä kiinni, joten päädyttiin sitten poikkeamaan kotimatkalla huoltoasemalla kaffella.

Vietiin Anna kotiin ja ehdittiin Matin kanssa hetki levätä kotona. Sitten lähdettiin Matin veljen Tuukan ja vaimokkeensa Emman kanssa koirapuistoon. Luna, Tose ja Milo jaksoivat kyllä riehua ihan kiitettävästi vielä. Kun kotia päästiin takaisin, niin koirat oli kyllä ihan poikki.

Oli sen verran rankka päivä tänään, että jäi kyllä toko väliin. Mutta tiistaina sitten taas tokoilemaan :)!

Ihana päivä, kiitos mukanaolleille <3!

18.08.2010 - 11:34

Milo oli niiin täpinöissään päästessään treenikentälle, ihanaa, että se rakastaa noin paljon touhuta. Koko koira on ihan pähkinöinä, kun tajuaa mihin ollaan lähdössä.

Meitä oli tokoilemassa vain kolme koirakkoa, eli tiedossa oli todella intensiiviopetusta.

Aloitimme luoksepäästävyydellä. Namin avulla se meni hyvin ja Milo jaksoi hienosti istua vieressäni ja antaa ohjaajan rapsutella.

Seuraavaksi vuorossa oli paikallamakuu. Menin osittain piiloon ja kävin välillä palkkaamassa, sitten taas takaisin piiloon. Muuten meni hyvin, mutta Milo ei oikein malttaisi maata paikallaan enää kun palaan sen luo. Se on niin ylitsevuotavan onnellinen, että mamma on palannut takaisin :D! Sit ku murahdan sille, että maahan, niin se jää makaamaan kyllä, mutta sit ku annan sen "sivulle"- käskyn, ni sepä ei sit nousekaan istumaan. Vähän ristiriitaista :D Jotenkin toi maahanmenosta istumaan meneminen on ihan YLITSEVUOTAVAN vaikeaa. Noo, tehtiin tässä vähän harjoituksia, että mä jätin sen makaamaan ja menin vain vähän matkan päähän hetkeksi. Sit kiersin koiran taakse ja väärälle puolelle ja vihdoin oikealle puolelle ja vapautin. Tää auttoi selvästi, Milo tajusi, että maataan niin kauan kuin käsketään. Toinen ongelma on se, kun alussa käsken sitä maahan, niin se ei välttämättä mene kokonaan maahan, vaan jää puolittain istumaan *silmienpyörityshymiö* Ollaanko me otettu tässä takapakkia, vai onko tämä aina ollut näin vaikeaa?? Huoh..

Sit otettiin yksitellen pätkä seuraamista. Omaa vuoroa odotellessa tein yksinkertaisesti maahanmenoharjoituksia niin, että Milo oli mun sivulla ja mä käskyllä pyysin sen maahan. Kokonaan ja yhdellä käskyllä. Alkoihan se sujumaan. Nyt täytyy ilmeisesti ottaa oikein työn alle toi maahanmeno kerralla, jotta saadaan se rullaamaan. Ja toinen mitä pitää jauhaa ja jauhaa on toi maahanmenosta istuminen käskyllä. Niin se seuraaminen :D. Se meni kohtuullisen hyvin. Vähän haahuilua oli aluksi ja käännökset Milo teki varsin kaukaa. Tosin koira oli ilman hihnaa. Kokeiltiin sellaista, että laitoin Milon hihnaan ja pidin sen ihan tossa vieressä ja tein pienen pätkän seuraamista käännöksillä ja sit vapautin koiran. Meni huomattavasti paremmin. Ohjaajamme sanoi, että tällaisia "sulkeisia" välillä tarvitaan ja pitää muistaa, että HETI kun se käännös menee niin, että koira pysyy siinä lähellä, niin palkka. Ei viiden sekunnin päästä, vaan heti paikalla! Muuten se koira ei hiffaa, että mistä palkataan.

Seuraavaksi tehtiin vähän itsenäisesti merkkiä. Vein siis törpön vähän matkan päähän ja alustalle nami ja koiran lähetys sinne käskyllä "merkki", sitten kun Milo löysi sen namin niin kutsuin sen iloisesti luokseni. Tätä toistettiin ja meni _todella_ hyvin. Olin ihan yllättynyt. Ja Milo tykkäsi ihan hirveästi tästä harjoituksesta :D. Hianoa!!

Tehtiin myös hyppyä itsenäisesti. Se menee hyvin, kunhan Milo tajuaa hypätä :D. Jos tästä on pitkä väli, että ollaan hyppyä harjoiteltu, niin se on "hyppy"-käskyn saadessaan vähän niinkuin menossa hyppäämään, mutta jää kuitenkin epäröimään, eikä hyppää ekalla käskyllä. Muuten tää liike sujuu eri hyvin.

Lopuksi otettiin luoksetulo. No, mehän haluttiin kokeilla luoksetuloa pysäytyksellä. Aluksi ei mennyt ollenkaan hyvin, Milo vaan ihmetteli, että mitäs mä huutelen kesken liikkeen jotain omiani :D. Käskythän on mulla siis "Milotänne", "seis" ja "Täällä". "Seis"-käskyä avustan vielä pallolla, jonka olen heittävinäni, että Milo pysähtyy. Ekalla kerralla Milo ei edes pysähtynyt, hidasti vain vauhtia. Tokalla kerralla meni aika nappiin, tosin perusasento jää vähän vinoksi lopuksi. Perusasento pitäisi kans ottaa vähän syyniin.

Sitten vielä vähän juteltiin keskenämme ja mä tein niin, että otin Milon sivulle ja aina kun katsoi mua niin palkkasin. Nopeasti se hiffasi jujun ja aika monta namia tuli vielä syötettyä :) . Sitten vapautus, autoon ja kotiin. Koiruus oli ihan väsy. Oli kivat treenit, tuli taas opittua paljon uutta ja saa vähän mietiskellä noita omia koulutusmetodeja, että mikä toimii ja mikä ei.

17.08.2010 - 23:25

Krista reissasi Tukholmassa ja me saatiin ihanainen Wilma melkein viikoksi hoitoon ja kaikki meni tosi hyvin. Yhden yön meillä oli myös Matin veljen perheen koira Luna hoidossa, eikä ihmeemmin rähinöitä tullut. Vaikkei Wimmi yleensä tule vieraiden nuorten narttujen kanssa juttuun. Lieneekö Luna sit muistuttanut ulkonäöllisesti vähän Toscaa tai jotain, että sen kanssa oli ihan ok olla kaveri :).

Viikon aikana lenkkeiltiin, kyläiltiin, riehuttiin ja löllöiltiin. Aika meni hurjan nopeasti. Mitään ei tuhottu ja muutenkin koirat käyttäytyivät tosi kauniisti.

 


Wilman ja Toscan kauneusunet. Lähekkäin on kiva olla.
((Pahoittelen kuvan laatua, koska kännykamerassa ei ole salamaa ja osa olkkarin valoista oli palanut, niin ei oikein valo riittänyt.))

15.08.2010 - 21:17

Milo jotenkin vaistosi, että tänään treenaillaan. Käytin ne Toscan kanssa vielä pissalla ennen lähtöä ja Milo seisoi vain auton vieressä, eikä suostunut liikahtamaankaan. Oi sitä muikeutta, kun Milo tajusi, että se pääsee mukaan ihan vain itsekseen ja suuntamme treenikentälle :D! Toinen vähän tykkää touhuta.

Meitä oli paikalla viisi koirakkoa, joista neljä flattia :D ja se viideskin oli noutaja, joten varsin noutajapainoitteiset harkat tänään. Mukava kuitenkin, että oltiin saatu noinkin monta ihmistä paikalle treenailemaan ja että osa jaksoi jäädä kentälle vielä omien koulutusten jälkeen :)!

Aloitettiin paikallaololla. Mä menin osittain piiloon, sillai et Milo näki mut välillä. Välillä kyykistyin kokonaan pois näkyvistä. Kävin kerran välissä palkkaamassa ja kehuin. Vähän meinaa tehdä sitä, että on niin intona, kun mä palaan sen luo takaisin, niin ei malttaisi pysyä maassa makaamassa. Mutta harjoitusta harjoitusta vaan. Meni ihan ok, ei lähtenyt hiippailemaan mihinkään.

Sit tehtiin Milon kanssa vähän kontaktiharjoituksia itsenäisesti. Mentiin seuraavaksi vuoronperään Katin luo, jossa jokainen teki vähän seuraamista, liikkeestä maahanmenoa ja liikkeestä seisomista Katin ohjauksessa. Seuraaminen meni ihan ok, Kati muistutti, että ehkä reippaampi kävely pitää koiran paremmin mukana. Oon vaan itse huomannut, että jos vähän hidastan vauhtia, niin Milo vähän havahtuu, että nyt jotain tapahtuu ja pysyy skarppina mukana. Mutta oli kyllä huomattavissa, että seuraa nätimmin, kun kävellään reippaampaa vauhtia.

Liikkeestä maahanmeno meni yllättävän hyvin. Tähän sain vinkin, etten ihan niin lujasti saa antaa sitä "maahan"-käskyä. Koirasta oli kuulemma havaittavissa, että kun sanoin sen vähän iloisemmin, niin se suorittaa liikkeen sutjakammin.

Liikkeestä seisominen meni ihan ok. En tosin vieläkään voi oikein kiertää koiran taakse ja sitten palata sen luo, kun Milo rupeaa vähän pyörimään. Tätä pitäisi alkaa jo treenailemaan avointa luokkaa ajatellen. Vähän Milo välillä myös hiipii tässä liikkeessä mun perään, mutta tänään ei mitään ongelmaa.

Seuraavaksi oli vuorossa luoksetulo. Milo alkoi olla jo sisäistänyt, että nyt tehdään töitä ja se on ihana, ku sen huomaa tosta koirasta niin selvästi. Se on ihan intopiukeena, että mitäs sit tehdään :D. Luoksetulo meni hyvin, vähän jäi perusasento vinoksi. Melkein paremmaksi olen todennut huutaa "Milo sivu", näin se hiffaa paremmin tulla perusasentoon luoksetulon jälkeen. Jos huudan vain "Tänne", niin jää usein vielä enemmän vinoon.

Tehtiin vielä yksi paikallamakuu, kun osa ohjaajista vaihtoi koiria. Se meni hyvin. En mennyt piiloon, odotin vain vähän matkan päästä. Milo oli IHAN poikki. Mutta onnellinen :)! Milo sai paljon rapsuja ja namppaa. Hiano miäs! :)!

11.08.2010 - 13:20

Eli tokotiistai koitti taas pian, viikko on hävinnyt jonnekin :D!

Aluksi otettiin paikallaolo. Välillä käytiin palkkaamassa. Miltsuliini pysyi ihan hyvin paikallaan, ei mennyt paniikkiin, vaikka kävin piilossa muutamaankin otteeseen vähän pidempiä aikoja. Hiano! Sit käytiin vapauttamassa ja uusittiin liike vielä vähän lyhyemmällä paikallaoloajalla.

Seuraavaksi otettiin liikkeestä seisominen. Mä halusin kokeilla avoimen liikkeestä seisomista palaamalla koiran taakse. Eihän se ihan taas onnistunut  .. Kun menin Milon taa, ihan kummalta puolelta vaan, ni se rupes pyörimään. Sain vinkin tehdä niin, että kävelen sen ohi takaisin tullessa, sanon seiso ja lykkään namin suuhun. Käyn kääntymässä sen takana ja äkkiä takas koiran vierelle ja JÄTTIPALKKAUS! Täytyy tätä ruveta treenaamaan. Alo-luokan liikkeestä seisominen menee jo hyvin.

Sitten liikkeestä maahanmeno. Tää liike meil on tokokisoissa mennyt varsin huonosti, Milo jää yleensä seisomaan. Tätä liikettä ei voi liikaa treenata, koska sit Milo menee kisoissa liikkeessä seisomisessa myös maahan. Jeij, mikä oravanpyörä. Napakka käsky ja Milo meni maahan, antoi mun kiertää taakseen ja sit menin palkkaamaan. Meni ihan ok. Vähän tota maahanmenoa vois vielä vahvistaa, että suunnilleen syöksyis sinne.

Lopuksi otettiin vielä kaukokäskyjä. Istumasta maahan menee hyvin, mutta toisinpäin ei. Varsinkin se eka "istu"-käsky maahanmenon jälkeen on HANKALA. Kokeilin tällä kertaa takapalkkaa ja toimi kerran, sit ei enää. Ohjaaja sanoi mulle, et kannattaa kokeilla kaikkea mitä ikinä vaan mieleen tulee. Ruokapalkkaa, lelupalkkaa, namipalkkaa, leikkipalkkaa. Kunhan sais koiran päähän, et tää on KIVAA ja se todella haluaa tehdä sitä. Lisäks kun Milo nousee maahanmenosta istumaan se jää usein sellaiseen puoli-istuvaan asentoon.

Lopeteltiin siinä sit siihen, et hypättiin Milon kans pari kertaa este ja hyvinhän se meni.

Moikattiin vielä meidän ohjaajan pienenpientä bordercollie vauvvaa, ihana <3 !! Ihan yyyybersuloinen!

Sit himan kautta Kivenlahden koirapuistoon, jossa oli Krista, Wimmi ja Buusteri. Ooteltiin sit et paikalla olevat koirat lähti ja meidän kauhunelikko sai puistoilla sydämensä kyllyydestä. Wimmi kovasti vaani aidan takana meneviä juttuja (?), mitä ne jutut oli, me ei tiedetä :D Milo ja Bustu juoksi pallon perässä ja Tosca lyllersi omia menojaan. Sit lähdettiin kotia kohti Wilma mukana. Wimmi majailee meillä nyt ensi maanantaihin asti, kun Krista matkailee.

Jepajee, sunnuntaina toivottavasti taas tokoilemaan.

Ps. Nyt on ilmoittauduttu Siuntion PM-tokokisoihin, joten ei parane luistaa enää :P Treeniä treenin perään :) !

08.08.2010 - 23:37

Matilla oli menoa koko viikonloppu, joten olin luvannut sitä kuskailla. Lauantaina työpäivän jälkeen starttasin auton kohti Nurmijärveä. Oltiin aateltu äitin ja siskon tytön, Nooran, kanssa pitää leffailta. Katsottiin se "Jos rakastat" -musikaali. AIVAN IHANA LEFFA :) Kantsii kattoo, ainakaan jos löytää itsestään yhtään sitä sisäistä romantikkoa ;)!

Oli ihan hiton kuuma päivä ja koirat olikin ihan nuutuneita. Onneksi meil oli viilennyspyyhe mukana, muttei voinut ajatellakaan, et olis mennyt ulos jotain touhuilemaan. Illalla käytiin sit saattamassa Noora äitiltä kotiinsa. Tulihan siinä sit käveltyä varmaan viis-kuus kilsaa koirien kanssa ja siitäki ne oli ihan läähistyneitä, vaikka oli jo suhteellisen viileä ulkona.

Oli kyllä mukava ilta <3


Väsy yllätti kotimatkaajat <3. Rankkaa tää kuumuus varsinkin koirille, jotka on koko ajan turkki päällä. Raasut :(.

Nurmijärveltä huristeltiin sit yöllä Helsinkiin, josta nappastiin Matti kyytiin illan riennoista :)! Sit kotiin ja nukkumaan.

04.08.2010 - 14:00

Elikäs ilmoittauduttiin Milon kanssa SKK:n kilpailevien koirien ryhmään, joka treenaa tiistaisin kello 18:45-19:30. Oli mukava kokoontua pitkästä aikaa treenailemaan ja mukana oli monia jo ennestään tuttuja koiria ja omistajia.

Aloitettiin luoksepäästävyydellä. Se meni ihan ok :) Vähän Milo olisi halunnut nousta suukottamaan koulutusohjaajaamme Pirjoa, mutta namin avulla se pylly pysyi kuitenkin maassa.

Seuraavaksi otettiin pieni pätkä seuraamista. Milo jaksoi namin avulla hyvin keskittyä, mutta perusasento pysähdyttäessä jäi aina vähän vinoon. Tähän sain hyvän vinkin, eli vähän ennenkuin aion pysähtyä itse sanon koiralle "istu" ja näin se tietää, että kohta pysähdytään. Ohjaajamme sanoi, että tätä voi tehdä huoletta aina treeneissä, kunhan muistaa sitten kisoissa jättää höpöttämisen vähemmälle :P Tällä tavalla rupesi perusasennotkin suoristumaan. Milo on jotenkin niin sen namin perään, että välillä ei muista ilman käskyä, että pysähdyttäessä pitää istua.

Sitten jakaannuttiin kahteen ryhmään. Me mentiin ensiksi esteelle. Milohan oli siitä niin innoissaan, että ehti hypätä ennenkuin annoin edes käskyä :D! Ei tietoakaan, ettei olis muistanut mitä tehdään. Kisoissahan viimeks oli unohtanut esteen täydellisesti :D. Tehtiin sit uudestaan ihan käskyjen kanssa ja hyvinhän se meni. Ainoastaan koulutusohjaajamme mainitsi, että voisin asettaa koiran lähtöasentoon hieman keskemmälle. Eli että koira on keskellä estettä ja minä vähän sivummassa. Näin on pienempi riski, että koira menee ohi esteen tms.

Toinen ryhmä tuli esteelle ja me siirryttiin noutoon. Tehtiin itsenäisesti. Meidän lainakapula oli aika suuri, mutta pienen takkuilun jälkeen Milo haki sen muutaman kerran ja palautti mun sivulle. Mutta sitten SUURI IHME, Milo suostui pari kertaa kantamaan metallinoutokapulaa <3 JEE!! Sen kanssa ollaan taisteltu, taisteltu ja taisteltu. Nyt sain sen kantamaan sitä kävelemällä maassa olevan metallinoutokapulan ohi ja sanomalla Milolle, että "ota toi mukaan ni mennään". Sit se ihan kuin vahingossa nappasi kapulan suuhun ja lähti mun matkaan :D Ihana. Huijauksella pääsee siis tämän koiran kanssa pitkälle :P. Hieno poika!!!!

Lopuksi otettiin vielä vauhdikas luoksetulo. Milo vähän rupes hiipimään lopussa, liekö syy siihen, että ollaan otettu luoksetuloa pysähdyksillä niin alkaa ennakoida. Nyt siis keskitytään pelkkään luoksetuloon ilman pysähdyksiä. Huusin myös "Milotänne" ja ohjaaja kysyi,että mitä tapahtuis jos huutaisin "Milosivu" ? En tiedä, täytynee kokeilla. Milo ei myöskään tullut ihan mun sivulle vaan jäi vähän kauas. Pitänee siis pistää harkintaan, että kumpaa käskyä käyttää ja että kumpi toimii paremmin.

Jepulis, mutta sunnuntaina sit treenailemaan toiseen ryhmään kello 19 eteenpäin. Tähtäimessähän on seuraavaksi ne Siuntion PM-kisat syyskuussa. Tsemppi päälle siis ;)!!

02.08.2010 - 14:25

Matti ja Tosehan lähtivät jo tiistaiaamuna veneretkelle. Matin isä kävi viemässä Matin, Toscan ja veneen Porkkalanniemeen, josta Matti sitten huristeli Espoon suuntaan.

Matti oli tietenkin unohtanut puolet tavaroista kotiin, joten mentiin Milon kanssa illalla vähän reduilemaan ja kalastelemaan. Kalastusta ei hirveästi ehditty harrastaa, kun mun lähteminen meni aika myöhään ja oli jo niin hirveä nälkä, että piti päästä grillaamaan :D Ajeltiin siitä sit Rövaren-nimiselle ulkoilusaarelle ja pistettiin makkarat tulille.

Toscaa oli aluksi vähän jännittänyt veneessä, mutta kun Milon kanssa illalla mentiin niin Tosehan oli jo kuin vanha tekijä :) Siellä se köllötti penkillä Matin vieressä ja katseli/nuuskutteli maisemia. Ei hötkyillyt, vaikka välillä ohiajavista veneistä tuli aika isojakin aaltoja. Milo taas oli ihan innoissaan, se ei millään olisi malttanut vain makoilla veneen pohjalla. Synnynnäisiä laivakoiria siis nämä kaksi ;)!


Koko kööri veneredulla :)

Illaksi suunnattiin Milon kanssa kotiin ja Matti&Tosca menivät telttailemaan ja jatkoivat aamulla kalastusta. Seuraavana päivänä mentiin (ilman Miloa) Matin siskon Annan ja miekkosensa Markuksen kanssa taas kalaan. Meni taas niin myöhään, että suunnattiin melkein heti grillaamaan :D Mentiin Isoon Vasikkasaareen ja oli kyllä kiva paikka. Siellä käppäiltiin grillipaikalle, jossa syötiin ja hengailtiin. Takaisin satamaan päin ajettaessa oli hienoa istua veneessä ja katsella, kun Viron puolella räiskyivät salamat. Vähän pisti jänskättämään, että tuleeko ukkonen myös tänne Suomen puolelle, mutta onneksi vesi pysyi tyynenä ja salamat muualla. Heitin siinä sit Annan ja Markuksen kotiin ja menin viihdyttämään Miloa kotiin. Matti ja Tose jäivät leireilemään vielä toiseksi yöksi.

Torstaina iltapäivällä Matti ja Tosca tulivat kotiin. Vähän oli Toscaa ruvennut jänskättämään, kun Matti ajeli veneellä sieltä leirintäsaaresta satamaan, kun oli ollut aika kova tuuli ja tämä saari suhteellisen ulkosaaristossa. Aaltoja oli ollut jonkin verran ja vettä ilmeisesti pärskynyt myös veneeseen. 

Saaliina tältä reissulta oli yksi alimittainen kuha, joka toki päästettiin takaisin mereen :D Tais noi kuhan syöntiajat mennä meiltä lähinnä grillatessa ;) Noo, mutta Matti sai rentouttavan meriloman ja pääsi vähän pois työstressistä ja maailman kiireestä <3 Ja Tosca sai paljon uusia kokemuksia.

22.07.2010 - 08:51

Nyt kelpaa lähteä Matin kanssa venereissulle merelle, kun pysyy pinnalla uusien pelastusliivien ansiosta :) Olivat muuten suhteellisen edulliset (12e) ja tukevan tuntuiset. Mustista ja Mirristä shopattu :)


Tuleva veneilijä.  (Jostain syystä korvat katoavat aina, kun otan kameran esiin :D)

Illalla kymmenen aikaan mentiin Laajalahden koirapuistoon kera Annan, Kristan ja Kristan lauman. Kristalle on tullut uusi tulokas. Suloinen Marvin-herra Espanjasta.Puistoilut menivät hyvin ja ihastuin konsanaan myös Dennis-duraceliin, jota en aikaisemmin ole tavannut <3 Ihana :) Dennisillä oli mieletön tapa seistä ihan paikallaan ja yhtäkkiä tehdä jättidyykkaus ja metsästää ilmasta hyttynen :D Ja se nopeus.. Onko se koira vai jänis?? Inana!! :)


Wimmi ja Dentsa :D


Milo fiilareissa: "KAVEREITA!!!! Rakastan ne ruttuun!"


Tosca ottaa vähän chillimmin.


Ei, kukaan koirista ei päätynyt Milon suupalaksi, vaikka muuta voisi uskoa :P


Buster huomasi kameran. Taustalla Marwin on aikeissa salapyllyhaistella Wilmaa selvästi. Huomatkaa myös penkin alla oleva kiilusilmäinen alien. Foliopipot päähän!!


Marwin-luikero <3


Pyllyhaistelu on pop!


Rankkaa tää puistoilu, korvatkin ovat kadoksissa :P


Ai mikä kokoero? Tosca ja Dennis pousaa.


Ovatko alienit vallanneet myös tämän pienen miehen, kun silmistä väikkyy jo vihreä kajo?


Wilma ei turhista ressaa. Johan sitä tuli juostua tarpeeksi, ni voi vähä chillata välillä.


Milo yrittää sulautua ympäristöön muuttamalla itsensä hiekan väriseksi.

18.07.2010 - 23:32

Aamulla iskän kanssa startattiin auto puoli kymmenen aikaan. Vietiin Tosca Nooran hoiviin Nurmijärvelle ja jatkettiin siitä Mäntsälään. Navigaattori ohjasi taas hivenen omiaan, mutta löydettiin lopulta perille :P

Saatiin odotella jonkin aikaa, kun meitä ennen oli cockerspanielit, kooikerhondjet (entiiämitenkirjotetaan :D) ja sit sussexinspanieli (?). Mut lopulta alkoi flatit.


Kehää odoteltiin aika iiseissä merkeissä :)!

Flatteja oli kaikkiaan 21 tai yks tais olla poissa, eli 20. Tuomarina oli italialainen Orietta Zilli. Avoimessa luokassa ei Milon lisäksi ollut muita. Milo oli AVOERI1. Jee :D !!

Noo, mentiin sit paras uros kehään. Milo valittiin parhaan neljän joukkoon ja tuomari sitten juoksutteli meitä siinä ja pisti järjestykseen. Milo valittiin toiseksi, oli siis PU2 ja sai toisen SERTINSÄ <3 !! Jippijippi!! :)

Milon arvostelu englanniksi, tuomarina Orietta Zilli:
"4years, good coat, dark eyes. Nice expression, correct bite, good ears and neck. Balanced body, nice movement."

Milon arvostelu suomeksi:
"4-vuotias, hyvä turkki, tummat silmät. Kiva ilme, virheetön purenta, hyvät korvat ja niska. Tasapainoinen runko, hyvät liikkeet."

Kävin ostamassa Milolle viilentävän pyyhkeen ja sit sellaisen piraattifurminaattorin, joka toimii Toscan karvanlähtöön kuin unelma. JESH! Ehkä saadaan vähän vähemmän karvaa lattialle vastedes ;) (ehkä..) Toi pyyhe oli kyllä niin hyvä ostos, että pitää seuraavasta näyttelystä ostaa toinen samanmoinen, että on molemmilla koirilla omansa. Oikeesti näillä ainakin toimii kiitettävästi ja viilentää!


Viileä pokaalipoika <3!!

Loppupäivä sujui ihan huumassa. Ajeltiin näyttelyn jälkeen vielä äitille, missä Noora ja Roosa viihdyttivät koiria. Nyt on kaksi hyvin väsynyttä koiraa lattialla :D! Saivat vielä nassuttaa yhdet possunsorkat kotiin päästyä ja sit ei paljoa lattialta enää liikahdettukaan.


Roosa - koirakuiskaaja ;)!


Kotiposetus.


Vähän taiteellisempi kuvakulma komistuksesta.

Mä meen näkemään koiranäyttelyunia :D Hyvää yötä <3 :) :) :)

18.07.2010 - 22:20


Matkaan lähdettiin junalla. Oli niin kuuma päivä, että oli pakko vetäistä myös jädet.


Kauppatorille kävellessä piti Espalla pitää pieni huilitauko. Tosca ihmettelee ihmisvilinää.


Lauttaa saatiinkin odotella aika tovi, varmaan nelisenkymmentä minuuttia. Sinä aikana lokki ehti kakata mun päähän (onneksi iskällä oli paperia) ja joku valopää pikkukundi potkaisi Toscaa tyhjällä kaljatölkillä(!!). Aika haipakkaa äiti haki lapsensa pois tilanteesta ennenkuin ehdin reagoida. ARGH! Onneks Tosca otti tilanteen ihan iisisti.


Lauttamatka sujui sutjakkaasti päätykannella istuen ja maisemista (ja koirat tuoksuista) nauttien.


Poseeraamista Suomenlinnan rakennuksilla.


Kaunis Tosca <3


Vettä meni paljon ja hyvin mahduttiin juomaan samasta kupista.


Yrmeä ilme tuli Milolle ilmeisesti vahingossa ;)


Kaunista maisemaa, Viking Linen laiva taustalla.


"Mamma, onko pakko kattoa kameraan" -ilme.


Toisessa päässä Suomenlinnaa.


Hyyyvin kaunis Toscaliini <3


Kotimatka junassa sujui aika väsyneissä tunnelmissa. Tosca varsinkin sai kanssamatkustajilta paljon huomiota ja sen rotua arvuuteltiin kyllä monissa penkkiriveissä ;)

Oli mukava reissu ja koirat saivat rutkasti uusia kokemuksia. Hieman jäi harmittamaan, kun koirat ei päässeet uimaan reissulla, mutta eipä se niitä näyttänyt haittaavan.

07.07.2010 - 17:23

Eipä menny kisat todellakaan ihan putkeen. Kolmostulos tuli 132,5 pisteellä. Eipä oo ikuna mennyt noin huonosti. Tosin vetoan siihen, että oli HYVIn kuuma päivä ja takana oli aika pitkä ajomatkakin. Ehkä voin pitkin hampain myöntää, että olisi kyllä voinut treenata vähän enemmän :P Kontakti oli jotenkin ihan hukassa. Huomasin myös, että jo kolmansissa perättäisissä tokokisoissa liikkeestä seisominen meni nollille! Mitä ihmettä, harjoitellessa Milo osaa tuon liikkeen kuin vettä vain. Menisköhän mun jännittäminen narua pitkin koiraan ja kiinnostuksen rippeet katoavat?

Tuomarinamme toimi Saija Pollari, joka arvosteli tiukasti mutta oikeudenmukaisesti. Hän myös mainitsi, että mä käytän koiralleni aika paljon vartaloapuja, mistä mulla ei ollut haisuakaan. Joten jatkossa tulen kiinnittämään siihen huomiota. Kisan kolme parasta olivat kaikki labbiksia, eipä montaa flattia tainnut kisoihin osallistua. Hyvin noutajapainotteiset kisa siis, ne kun olivat suora jatkumo SNJ:n (Suomen Noutajakoirajärjestön) kesäleirille.

Tässäpä tulokset:

Luoksepäästävyys  9½ (Nätisti antoi katsoa, mutta nousi ylös)

Paikalla makaaminen  7½ (Jouduin antamaan lopun "Sivulle"-käskyn kahdesti, lisäksi alussa minulla oli kuulemma paljon vartalolla ohjausta.)

Seuraaminen kytkettynä 6½ (mikä seuraaminen?)

Seuraaminen taluttimetta  6½ (Katso ylempi..)

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä  0 (Jäi seisomaan.. Tässä pitää skarpata!!)

Luoksetulo (Perusasento vino.)

Seisominen seuraamisen yhteydessä 8 (Kuulemma liikkui vähän.)

Estehyppy (Jouduin käskemään kahdesti ja näyttämään kädellä. Jotain mä tuomarin mukaan mokailin pahemman kerran.)

Kokonaisvakutus 7

Pisteitä 132,5 – KOLMOStulos.

Kyllä ihan oikeesti _harmitti_ !! Mä olisin niin toivonut sitä ykköstulosta, että oltais päästy siirtymään avoimeen. Mut koira oli jotain ihan muuta kuin mitä se yleensä on ja muakin kyllä jännitti myönnetään.

Nooh, aina ei voi menestyä, vaikka se kuinka kismittääkin. Onneks iskä oli mukana mun henkisenä tukena <3  Kotimatkalla pysähdyttiin vielä uittamaan Milo, kun oli tosiaan pikkasen lämmin (reilusti yli +25 varjossa). Milo nautiskeli uimisesta ja mä heitin sille sellaista flyball -palloa. En tajunnu, että se saattaa upota, joten sinnehän se upposi. Onneks oli tennari taskussa, niin sain Milon pois järvestä etsimästä sitä lelua :D Oli muuten magee paikka. Se oli jossain siinä Karkkilan lähistöllä missä pysähdyttiin <3 ihana! Loppukotimatkasta alkoi tihuttaa ja loppuilta sujuikin koirilta lähinnä nukkuen.

Seuraavalla kerralla paremmin sit.. Toivottavasti ;)

29.06.2010 - 10:04


Maanantaina 21.6 noin kello 16 saavuimme mökille. Oltiin aika väsyneitä kuuden tunnin ajomatkan jälkeen. Viimeiset kaksikymmentä kilometriä oltiin körötelty pienenpientä hiekkatietä.

The mökki. Piha oli ihana ja iso, ainoa vaan, että naapurissa oli kummallakin puolella lehmiä, niin piti vähän tarkkailla, ettei koirat lähde niitä paimentamaan ;) Eiväthän ne sit lähteneetkään.Ja yksi ISO miinus oli HYTTYSET!! Yäk, niitä oli PALJON!!

Yhtenä päivänä käytiin tutustumassa Valamon Luostariin, se kun sijaitsi siinä lähellä. Kuvassa Matti ja siskonsa Anna. Koirat jäivät siksi aikaa mökille. Onneksi oltiin laitettu ne mun ja Matin huoneeseen, Milo oli pistänyt siellä aikasta hyrskyn myrskyn (onneksi kuitenkaan tuhoamatta mitään). Valamo oli hieno paikka ja bongattiin me pari munkkiakin. Kahvilassa ois juotu munkkikahvit, mutta valitettavasti munkit olivat päässeet loppumaan :P

Keskiviikkoon asti oltiin mökillä pienemmällä kokoonpanolla: Minä, Matti, Anna ja Milo&Tosca. Keskiviikko iltana tuli Matin serkku Samppu vaimonsa Senjan ja Nakki-koiran kanssa. Torstai-iltana tuli sitten loppuporukka eli Matin pikkuveli Tuukka avovaimonsa Emman sekä Luna-koirulin kanssa, Annan mies Markus, Matin kaveri Teemu ja tyttöystävänsä Krista.

Koirat edustaa. Nakki puuttuu. Meinas Nakilla vähän hermo mennä noihin häselöihin :P ihan hyvä, että piti jöötä. Milon kanssa pari kertaa ottivat vähän yhteen, mutta se nyt oli lähinnä semmosta pelleilyä. Tosi hyvin meni tolla kokoonpanolla muuten <3 Ainakin rapsuteltavia riitti ;)

Vähän koiria jänskätti alkuun, kun me nukuttiin alakerrassa ja sinne meni tollaset suhteellisen liukkaat portaat. Loppuviikosta ne kuljettiin jo hyvinkin mallikkaasti. Alakerrassa oli myös ihanan viileää, koska lattiat ja muut oli kiveä. Yläkerran saunasta oli siis mukava aina siirtyä alakerran viileyteen nukkumaan.

Pettymys oli kyllä suuri, kun selvisi että ranta onkin parin kilometrin ajomatkan päässä eikä 80 metrin päässä niin kuin oli luvattu. 80 metrin päässä kyllä oli ranta, mutta siinä oli lehmäaitaus välissä. Rannassa oli kiva rantasauna ja oleskelutila, mutta ei siellä sitten tullut oltua, kun ainoastaan meidän autolla pääsi sinne ajamaan. Muista autoista otti pohja kiinni pikkutiehen. No käytettiin me koiria kuitenkin uimassa siellä muutaman kerran, lisäks koirat pääsi uippailemaan koskelle, jossa Matti perhokalasti ja me Annan kans ongittiin. Nauttivat suunnattomasti pulikoinnista <3

Koirat oli ihan raatoja seuraavat kolme päivää kun tultiin mökiltä kotiin. Oli vissiin vähän rankka reissu :D Tosi hienosti pysyivät siinä pihassa ja muuta. Oli kyllä kätevä, kun meillä oli mukana semmoinen maahan ruuvattava metallijuttu, johon sai pitkät narut kiinni. Niin pystyi esim Petankia pelaamaan huoletta, eikä tarvinnut pelätä, että Milo syöksyy syömään Petankipossun (eli sen pienen puukuulan).

Tällaisia reissuja lisää!! <3

25.05.2010 - 22:39

Meillä oli putkimiehet koko päivän vääntämässä uutta kaivon pumppua (piti olla valmista kello 13 -- eipä ollut...), joten en viittinyt pistää koiria ulkoilemaan aitaukseensa. Olisivat vaan haukkuneet niitä äijiä, joten koirat naruun ja lenkille :) Ja ai että teki hyvää, vähän kuuma oli tosin. On toi rentouttavaa toi lenkkeily <3 Hyvää musaa ja ympärillä vaan metsää ja peltoa.. Ahh!!

Kuveja:


Lintu pellolla ja suuren metsästäjämme vaistot heräsivät.


Ojat oli pakko plutata, jotta edes varpaat saivat viilennystä.


Pitkän piiiitkä tie :)


Kesästä nautiskelua <3


Loppulenkistä myös höyryveturilta alkoi olla puhti pois. Huomatkaa silmät - onnellinen lenkkeilijä :)

16.05.2010 - 21:58

Saatiin vähän kipinää noista kisoista ja tänään suoriuduimme Siuntioon treenailemaan uudenlaisella innolla. Ilma oli mitä kaunein, eikä oikein tuullutkaan. Koiran kannalta vaan vähän ikävä, kun se oli ihan läähistynyt kuumasta ilmasta.

Meitä oli vain nelisen kappaletta, joten aloitimme paikallaololla. Mä menin auton taa piiloon ja Milo PRKL KARKAS SIELTÄ!! Hiipi onneksi mun luo. Koskaan ennen ei ole lähtenyt, kun olen piiloon mennyt. Nooh, tein sit perään toisen niin, että olin pääosin esillä, mutta kävin pari kertaa myös piilossa. Sillä kertaa pysyi. Sit palkat ja isot kehut.

Treenattiin myös kaukokäskyjä. Istu-maahan-istu- sessiota, koska se tulee sit avoimessa. Meni ihan ok, vähän Milolla on toi, että se ei tahdo mennä istumaan kunnolla. Se jää sellaiseen puolimakaavaan asentoon. Nooh, treeniä treeniä vaan. Tein aluks niin, että mul oli pallo kädessä, kun tein istu-käsimerkkiä. Mut sit sain vinkin, et palkkaan pallolla vasta kun tekee oikein, muuten pallo siis piilossa. Täähän toimi paljon paremmin :) Sain myös suosituksia kokeilla takapalkkaa. Täytyy pistää harkintaan, onko toi koira siihen liian ahne ;) !

Tehtiin pari pysäytystä ja ne meni niin hvyin, etten jäänyt niitä jauhamaan. Muuten alkaa koira helposti ennakoida normi luoksetulossa, jos sitä liikaa tekee.

Liikkeestä maahanmeno ja seisominen menivät hyvin. Seuraaminenkin meni kohtis ok :) Oon nyt yrittäny, et aloitan kaikki liikkeet sillä, et pyydän viereen ja odotan et katsoo mua, sit palkkaan. Jotta Miltsu oppis et kontakti=tosi hyvä juttu :)! Nooh, katellaan.

Ruutua tehtiin myös. Tein niin, että vein palloa ruutuun ja lähetin sen sinne ja käskin odottaa ja mennä maahan. VÄlil meni hyvin, välillä ei. Välillä tein niin, et menin ite seisoo puoleenväliin ruutua ja koiraa. Että pääsin sit palkkaamaan mahd pian hyvän suorituksen jälkeen. Joskus en vienyt palloa ruutuun vaan lähetin tyhjään ruutuun ja sit palkkasin pallolla :) Puhuttiin just tyttöjen kans, et tää toko on kyllä niin mystinen laji, että kultaista keskitietä on vaikea löytää. Näistä ruutu-tekniikoista toimi osa, osa ei :D Välillä toimi toinen, välillä toinen. Eli vaihdellen vaihdellen, eipähän ainakaan koira kyllästy ;) Heidi oli tehny todella makeen ruudun sellaisista liinoista ja törpöistä, jotta koirakin ihan oikeasti näki, että missä se ruutu menee :) Wau!!

Lopuksi tein noutoa ja toi koira kyllä jaksaa yllättää ;) Noudot on tätä ennen mennyt ihan penkin alle. Nyt tein aluksi niin, että seurautin Miloa noutokapula suussa ja sehän piti sitä kapulaa. Kun pysähdyin pyysin sivulle ja odotin, että istuu ja antaa mun sanoa"kiitos", jonka jälkeen otan sen kapulan siltä. Eikä pahemmin edes järsinyt kapulaa <3 hihihi!
Tein pari kertaa vielä ihan oikean noudon ja haki joka kerta kiltisti kapulan ja tuli mun vierelle. Vähän rupesi lopussa pudottelemaan kapulaa, jolloin lopetin. Olin kyllä HYVIN tyytyväinen Milon noutosuoritukseen!

Tää päivä motivoi kyllä treenaamaan lisää, lisää, lisää.. Vielä kun ilmat on olleet näin ihanat <3 Laavvvv!!!

16.05.2010 - 11:50

Päivä oli aivan ihana, aurinko paistoi täydeltä terältä. Pakkauduttiin autoon neljä ihmistä ja kolme koiraa, onneks meidän auto on tilaihme :P Pojat lähti Munkasta sit omia teitään, me jäätiin Emman kanssa mätsäröimään. Lunakin oli mukana, vain yleisönä tosin.


Luna ottaa mallia seuraavaa kertaa varten, kun kenties osallistuu itsekin.

Tosca meni monirotuisiin ja Milo isoihin koiriin. Tosca ehti ensin esiintyä yksin, saaden punaisen nauhan. Sit mentiin vielä ryhmäkehäänkin, ennenkuin oli Milon vuoro. Vähän meinasi kehät mennä päällekkäin, mutta onneksi ehdittiin ja hyvin joustivat tuomarit kehissä. Mahtavaa touhua :)

Joo, Tosca sai siis punaisen ja oli monirotuisten punaisten KOLMAS!! :) Eli tosi hyvin meni! Vähän se aristeli tuomaria painautumalla mun jalkaa vasten. Mutta muuten käyttäytyi kuin pieni enkeli. Vähän piti lisäksi häkistä rähistä jättiläiskokoiselle tanskandogille, joka meni Tosen mielestä vähän liian läheltä ohi :D Oli ihanaa nähdä paljon erilaisia koiria ja oli superia et Emma oli meidän tsempparina. Myöhemmin Matin sisko Annakin tuli paikalle kannustamaan meitä!!


Minä keltaisessa paidassa ja Toscaliini!

Milon mennessä kehään se meinasi pussailla tuomaria. Sil on lisäks vähän se ongelma, et se niiailee. Ei siis seiso jalat suorassa, vaan koukkaa takajalkoja. Tätä pitäis vaan harjoitella venyttäen sitä. Milon pari käyttäytyi erittäin hyvin, joten Miltsu sai sinisen. Ei haitannut. Sitten mentiin isoon kehään ja Milo sijoittui isojen sinisten TOISEKSI!! Wau :) Olin ihan varma, että tuomari tiputtaa Milon saman tien. Mutta ei, se pitikin Miltsusta. Tuli vielä kommentoimaan, että Milo liikkuu vähän ahtaasti takaa, mutta muuten käyttäytyy flatiksi erittäin hyvin :D Sanoi vielä, että tota niiausta voi tosiaan saada pois harjoittelulla. Tuomarin mielestä Milo seisoi paremmin ilman namia, niiaili enemmän kun tavoitteli namia mun kädestä.


Milo seisoo! (Häntä noussut pystyyn mielettömän tuulen takia..)


Tosca seisoo!

Mätsäristä siirryimme autolla Tuukalle ja Emmalle, jonne koirat jäivät lepäämään, kun käytiin yksillä synttäreillä. Synttäreiltä sitten takas Tuksulle ja Empulle ja katseltiin siinä sitten vähän leffoja. Yöllä sit lähdettiin Annan kans niin, et haettiin Matti keskustasta kotimatkalla. Sit Anna kotiin ja käytiin vielä ruokkimassa Matin serkun kissat. Oltiinhan me kotona jotain puoli kuus aamulla :D onneks ehdin pari tuntia levätä ennenkuin lähdettiin Mattia hakemaan. Koirat oli pikkuisen väsyneitä vielä seuraavana päivänäkin :D

14.05.2010 - 21:36

Aamulla kahdeksan aikaan startattiin auto ja puolimatkassa huomattiin, että olin unohtanut Milon namit kotiin :D Noo, onneksi ei ollut pitkä matka huristella hakemaan ne.

Koottiin siinä sit vähän kehää ja kanneltiin tavaroita. Noora kävi monta kertaa käppäilemässä Milon kanssa metsässä, että saatiin vähän ylimääräistä energiaa tuhlattua ;)!

Yhdeltätoista alkoi alokasluokka. Siinä oli kuusi koiraa, pari oli jäänyt pois. Tuomarina oli tosiaan Ralf Björklund. Alla Milperoisen tulokset:

Luoksepäästävyys à 9½ (Flatti kun on niin nousi ja lipaisi tuomaria)

Paikalla makaaminen à 10 !!!!! J J J

Seuraaminen kytkettynä à 7½ (mikä seuraaminen? se oli lähinnä haahuilua?)

Seuraaminen taluttimetta à 6 (Katso ylempi ja kuvittele se vielä pahempana..)

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä à 0 (Jäi seisomaan.. Oltiin harjoiteltu selkäytimeen nääs toi liikkeestä seisominen :D)

Luoksetulo à 9½ (Perusasento vino, muuten ei sanottavaa.)

Seisominen seuraamisen yhteydessä à 9 (Tais ottaa pari askelta käskyn jälkeen)

Estehyppy à 8 (Itse epäröin toisen käskyn yhteydessä, jolloin Miltsu vähän steppasi esteen takana.)

Kokonaisvakutus à 9 (Kiva koira, jolla halu tehdä yhteistyötä. Seuraaminen vielä kuntoon ja yhden liikkeen nollille meno oli pelkkä työtapaturma.)

Pisteitä 150 – Kakkostulos – Luokkansa KOLMAS.

Ei tullut ykköstulosta ei. Noo, sitä lähdetään sit metsästämään seuraavista kisoista :)

Oli kyllä huonoimmat tokokisat ever :( Noo, mut aina ei voi onnistua. Lisäks nurmikentällä oli huisisti hajuja, niin ne vei helposti voiton seuraamisesta. Nooh, mut onneksi puuttuu enää se yksi ykköstulos niin sit avoimeen.


Kontakti ei kehässä ollut ihan näin hyvin hallussa :D What happened??


Herkkueväät.fi


Milo hallitsee poseeraamisen jalon taidon :D :D!

Jäätiin vielä seuraamaan muut luokat ja sitten siivoiltiin kehä ja tavarat pois ja meinaspas siinä ihan kuuma tulla. Oli upea päivä, aurinko porotti, mutta kuitenkin tuuli ja pilviäkin oli vähän, niin koirat eivät olleet ihan läkähtyneitä. Viiden aikaan päästiin lähtemään kotia kohden. Eli aika pitkä päivä vetästiin.

Illalla lähdin viemään Nooraa ja Matiasta kotiin. Milo sai jäädä Matin kanssa kotiin, kun oli saanut koko päivän olla liikenteessä ja oli ihan veto veks. Tosca lähti matkaan ja nautiskeli, kun sai kerrankin olla huomion keskipisteenä. Käytiin Niinaa ja kumppaneita moikkaamassa sekä sit hengailtiin loppuilta äitin luona. Kotimatkalla näin vielä upeat salamat, jotka halkoivat taivasta sen koko pituudelta. Piti ihan bussipysäkille jäädä hetkeksi ihmettelemään ja katselemaan. <3 Wau!!


Noora, Tosca ja Roosa <3


Äitillä oli Toscallakin löllöily-oltavat :)!

Oli kaikenkaikkiaan hyvin mukavat päivät, kun saatiin vähän elämää meidänkin huusholliin <3 pian uusiksi!!

13.05.2010 - 21:22

Eli keskiviikkona haettiin systerin muksut meille yökylään pitkästä aikaa. Illalla käytiin kävelemässä pitkä lenkki koirien kanssa, jonka jälkeen mentiin vielä Nooran kanssa juoksuttamaan koiria läheiselle pellolle.

Vielä ennen kotiinmenoa mentiin tekemään tokoliikkeet läpi tossa vieressä olevalle "kentälle". Mä tein Milon kanssa, kun huomenna (helatorstaina) on ne kisat ja Noora teki perässä Toscan kanssa. Tosca muisti yllättävän hyvin, siltä kun ei ole perustottelevaisuutta enemmän tässä viime aikoina vaadittu kuitenkaan :) Hyvä Tose! Milo teki kans tosi hienosti <3

Illalla kateltiin vähän leffaa ja sit tuutelilullaa. Koirat olivat hyvin väsyneitä ja onnellisia sekä tykkäsivät paljon kun rapsutuksia satoi koko illan joka taholta :)!

Tässä vähän kuvasatoa illalta:


Pojat ja Tosca meni edellä.


Oli aika mageeta nähdä kuumailmapallon laskeutuminen.


Milo ei noudattanut nopeusrajoituksia ainakaan lenkin alussa :P Nooran totinen ilme kertoo paljon.


Tosca ja Milo odottelivat meitä parrussa valppaana hetken, kun käytiin uimarannalla pyörähtämässä.


Uimarannan laiturilla, Noora ja Matsku :)

11.05.2010 - 21:21

Nyt lupaan tsempata ja rupee vähä kirjuuttelemaan taas meidän touhuja ;) Jotenkin aina jää. Ei muka aika riitä, ja phah..

Ei olla hirmusti ehditty käydä tokoilemassa. Parina sunnuntaina vaan, kun kummasti joka sunnuntaille osuu aina sukulaisten synttärit ja kaikki muut menot.. :( Noo, mut ollaan treenattu itseksemme täs meidän omassa kotiympäristössä.

Huomenna haetaan siskon lapsukaiset meille yökylään ja torstaina onkin Milon tokokisat. Jos kaikki menee putkeen (*sormet ristissä*) niin saadaan TK1 ja päästään avoimeen :) <3 Jeijee! Sitä siis odotellessa. Lauantaina mennään Emman kanssa mätsäriin Munkkiniemeen. Aattelin ottaa noi molemmat riiviöt matkaani :) Katotaan miten menee. Mukaan tulee myös Tuukan ja Emman uusi tulokas Luna-vauva 6kk, joka on tullut samasta paikasta kuin meidän Tosca. Aivan sydämet sulattava hauveli.

Milo on nyt trimmattu kesäkuntoon ;) Ai joo ja tänään ilmoittauduttiin Kotkan näyttelyyn, joka on kesäkuun lopussa. Jesh! Mennään samalla reissulla kaverille yökylään, ku tulee ihan liian vähän nähtyä, kun asuvat niin kaukana.

Tän takia mä en voinu tehdä koulujuttuja, eihän mitään noin suloista voi häätää pois koulutavaroiden päältä, eihän? :P :D

Korvat kaivettu saksien voimalla esiin karvakasan alta :) <3 komee herra!

Luna 5kk kuvassa- sydäntenmurskaaja <3

"Hups, se vaan meni mun suuhun.." :D

08.11.2009 - 20:47

Aamulla 6.45 soi kello ja sit koira ja kamat autoon ja liikenteeseen. Ajettavaa oli palttiarallaa 200km suuntaansa. Matka meni nopeasti isoja teitä pitkin ja Milo lähinnä nukuskeli takapenkillä.

Koiria ei tässä ryhmänäyttelyssä ollut mitenkään huikea määrä. Mutta flatteja oli kuitenkin 23.
Luoso oli hyvin tiukalla päällä tuomaroidessaan ja uroksista ainoastaan kaksi sai ERIn.

Milon lisäksi avoimessa luokassa oli yksi uros. Luoso arvosteli aika perusteellisesti ja Milo sai kehuja hyvästä käytöksestä ;) Antoi katsoa hampaat hievahtamatta ja muutenkin antoi tuomarin kopeloida itseään saamatta flattihepulia.

Arvosteluna oli kuitenkin EH ja TOINEN sija.

Mutta aina ei voi voittaa. Kyllähän se tuntui vähän turhalta ajaa 400 kilometriä hakemaan punainen nauha, mutta saatiin ainakin yksi näyttelykokemus lisää :) Lisäksi näyttelypaikalla oli tosi mukava henki. Rokotustodistujen tarkastajat turinoivat mukavia ja muutenkin kaikki olivat hyvin ystävällisiä ja auttavaisia. Eli kaikenkaikkiaan oli tosi mukava päivä :)

Matti Luoson arvostelu:
"Hyvän tyyppinen ja kokoinen uros. Hyvä pään pituus. Linjat voisivat olla yhtenäisemmät. Oikea purenta. Tummat silmät. Hyvä kaulanpituus ja luusto. Hyvät käpälät. Riittävä eturinta. Runko voisi olla täyteläisempi. Suora olkavarsi. Hyvä polvikulma ja hännän kiinnitys. Saisi liikkua paremmalla taka-askelella. Karvapeite tänään turhan niukkaa. Miellyttävä käytös."

Tultiin kotiin sen verran myöhään, että myös tämän sunnuntain treenit jäivät väliin. Noh, josks ensi sunnuntaina päästäis tokoilemaan, niin ei toi koira pääse ihan rappiolle :P!!